Joulu tulee – oletko valmis?

white tulips close up

white tulips close-up(Scroll down for English version)

Minä: “En voi julkaista uutta blogipostausta, koska en ole ottanut jouluun liittyviä kuvia. Tekstin kirjoitin jo, mutta mistä löydän sopivat valokuvat?”

Mieheni: “Laitanko siis tonttulakin päähän?”

Päädyin kuitenkin kukkakuvaan. Jaan teille postauksissa nyt kukkia oikein olan takaa. Kukkia eri muodoissa ja eri kulmista.

Joulu tulee, ja pikavauhdilla. Lapsuuden malttamaton joulunodotus ja suklaakalenterin luukkujen avaaminen on vaihtunut 2000-luvun kiireiseen elämänmenoon, jossa joulu tulee nopeammin kuin olisin valmis sen vastaanottamaan. Opiskeluhommia olisi vielä (ainahan niitä on niin kauan kunnes valmistuu!) ja omalta to do -listalta olisi ollut kiva ehtiä tekemään enemmän tehtäviä. Joulukorttejakaan en ehtinyt tänä vuonna askarrella. Koko ajan tuntuu olevan kiire ja päivät ovat täynnä asioita, joita pitää muistaa, jaksaa ja ehtiä tehdä. Toisaalta kiireen keskellä yhteiset hetket mieheni kanssa, soittoharrastus, sarjojen katselu ja kuntosalitreeni ovat tasapainottaneet hektistä elämänmenoa ja tuoneet paljon iloa arkeen. Olen kokenut paljon hyviä hetkiä ja saanut olla onnellinen.

Onneksi kuitenkin joulu on jo ovella, niin talven keskelle tulee pakollinen lepohetki ja pysähdys. Oi kunpa lumikin pysyisi maassa tänä vuonna!

 

Christmas is coming – are you ready?

Me: “I can’t publish a new blog post because I haven’t taken any Christmas related photos. I wrote the text already, but where can I find suitable photos?”

My husband: “So I’ll put a Santa hat on?”

After all, I picked some more photos of flowers. It seems I am sharing with you all of my recent flower photos. Flowers on different shapes and from different angles.

Christmas is coming at high speed. In my childhood, December was about the impatient waiting of Christmas and the daily opening of my chocolate advent calendar. Now things have changed, I have the busy 21st century lifestyle and I feel Christmas is coming before I am even ready for it. I still have some work to do with my studies (well, I will always have until the day I graduate!) and I would have like to finish more tasks on my ‘to do’ list before Christmas. This year I did not have time to make Christmas cards either. The whole time I feel busy and the days are full of things to remember and tasks to do. However, there have also been tranquil moments to balance the busy days, like spending time with my husband, playing music, watching series and training at the gym. Those moments have brought a lot of joy to my daily life. In general, I have experienced many wonderful moments and I have been happy.

Anyway, I am glad that Christmas is almost knocking on the door because it forces one to stop the hectic life for a moment and have a rest. Oh, I hope this year the snow will not melt away before Christmas!

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s