Jou jou joulu!

photo_blog_18(Scroll down for English version)

Nyt on jännät paikat! Sain viime kirjoituksen jälkeen ihan yllättäen jouluhaasteen No Delays –blogia pitävältä Annalta. Haasteeseen sisältyy kymmenen jouluun liittyvää kysymystä. B. Stinsonia lainatakseni, challenge accepted! Täältä pesee.

1. Lempijouluherkkusi?

Jos jälkiruokaherkuista puhutaan, niin niitä on kaksi: porkkanakakku ja puolukkajäädyke. Pari joulua sitten äiti otti tavakseen tehdä porkkanakakkua jouluksi, ja toivon perinteen jatkuvan tulevinakin jouluina. Ihanan kermaisa puolukkajäädyke taas on siskoni erikoisuus, ja siitä olemmekin saaneet nauttia jo monen monta vuotta. Terveisiä vaan siskolle! Ruokaherkuista ehdottomasti parasta on kylmäsavulohi, jonka päälle on puristettu sitruunamehua, ah!

2. Mitä toivot joululahjaksi itsellesi?

Toivoimme meille uutta paistinpannua, sillä vanhat ovat vaihdon tarpeessa. Yleensä ottaen en kuitenkaan ole joululahjakulttuurin kannattaja, ja mielelläni viettäisinkin joulun ihan ilman lahjoja. Mieluisin asia joulussa kun on perheen kanssa yhdessä oleminen ja tekeminen.

3. Jouluperinne, jonka toteutat joka vuosi?

Yhteisiä perinteitä perheen kanssa on monia, mutta oma henkilökohtainen perinteeni on Lumiukko-elokuvan katsominen. Mitään muuta elokuvaa en ole nähnyt niin montaa kertaa kuin Lumiukkoa. Lapsena minulla oli tapana aina välillä jopa lainata elokuva kirjastosta ja katsoa se, vaikka ei ollut edes joulu.

4. Kenen kanssa vietät joulua?

Aviomieheni ja perheeni kanssa.

5. Millainen olisi unelmiesi jouluaatto?

En ole koskaan ajatellut mitään ”unelmieni jouluaattoa”. Minulle pääasia on, että saamme kaikki olla yhdessä ja kaikilla on hyvä olla.

6. Voisitko viettää joulua lämpimässä, vai pitäisikö jouluna olla lunta?

Olen aina viettänyt joulun Suomessa, joten mielikuvaani joulusta kuuluu luminen maisema. Valitettavasti viime vuosina ilmastonmuutoksen takia valkoinen joulu on kuitenkin ollut aika harvinainen, ainakin Etelä-Suomessa. Toisaalta voisin viettää joulun jossain lämpimässäkin, kuten mieheni perheen luona Meksikossa.

7. Paras jouluelokuva?

Minulla ei ole tapana katsoa elokuvia jouluna, joten tähän ei ole vastausta. Vietän joululomalla aikaa mieluummin lautapelejä pelaten ja kirjoja lukien. Mutta tiesittekö, että Meksikossa televisiosta tulee joka joulu Titanic?

8. Lempijoululaulusi?

Oi jouluyö, En etsi valtaa loistoa, Maa on niin kaunis  ja Taivas sylissäin ovat kaikista parhaimmat, mutta hyviä on paljon. Olen jostain syystä mieltynyt rauhallisiin, tunteikkaisiin ja hartaisiin joululauluihin. Mikä onkaan kauniimpaa kuin kuunnella mahtavan Céline Dionin laulavan O Holy Night (Oi jouluyö). En kestä mitään vilinää-vilskettä-helinää-helskettä-kilisee-kulkuset-joulupukki-suukon-sai –rallatuksia. Niille on varmasti oma paikkansa, mutta omaan jouluuni valitsen mieluummin rauhallisempia lauluja.

9. Milloin koristelet joulukuusen, ja miten?

Lapsena olisin halunnut laittaa kuuseen kaikki mahdolliset koristeet, mitä laatikoista löytyy. Jostain kumman syystä kuusen koristelu ei sitten enää kuulunut tehtäviini, haha. Nyt maku on kuitenkin muuttunut aika päinvastaiseksi, ja laittaisin kuuseen pelkästään tähden ja kynttilät. Lapsuuden villi maku on kuitenkin jäänyt vahvasti muiden mieleen, joten kuusenkoristelunakki ei edelleenkään napsahda minulle. En siitä liiemmin välittäisikään, joten enpä ole viitsinyt korjata väärää käsitystä.

10. Jouluaskarteluvinkkisi?

Kannattaa säästää kauneimmat joululahjapaperit, koska niistä saa leikattua hienoja koristeita joulukortteihin seuraavana vuonna. Tadaa, mikä kuningasvinkki!

 

Kiitos haasteesta. Yllä olevassa kuvassa näkyy tämän vuotinen joulumaisema Haminassa. Eipä sitä lunta tänäkään jouluna juuri näy, mutta nautitaan muusta kauneudesta. Rauhallista ja rentouttavaa joulunaikaa sinulle, hyvä lukija!

 

Yo yo Christmas!

Now I am excited: I got a Christmas challenge from my friend Anna, who writes a blog called No Delays. The challenge includes ten Christmas related questions. As B. Stinson would say, challenge accepted! So, here we go.

1. Your favorite Christmas delicacy?

When it comes to desserts, I have actually two favorites: carrot cake and lingonberry sorbet. A couple of years ago my mom started the habit of making carrot cake for Christmas and I hope that habit will continue in the future. Creamy lingonberry sorbet is my sister’s specialty and it has been part of our Christmas menu already for many years. When talking about foods, my absolute favorite is cold smoked salmon covered with squeezed lemon juice, ah!

2. What do you wish for Christmas present?

We wished for a new cooking pan because our old pans are not anymore in a good condition. In general, I am not a huge fan of the Christmas present culture and I would prefer spending a Christmas without presents, as for me the significant part of Christmas consists of spending time with my family.

3. Your annual Christmas tradition?

Over the years, our family has established many traditions, but my own, personal tradition is watching the movie called The Snowman. There is no other movie that I have seen more times than The Snowman. As a child, I sometimes borrowed it from the library and watched it even when it was not Christmas.

4. With whom do you spend your Christmas?

With my husband and my family.

5. How would be the Christmas eve of your dreams?

I have never thought about any ‘Christmas eve of my dreams’. The main thing for me is to be reunited with my family and that everybody is feeling comfortable.

6. Could you spend your Christmas somewhere warm?

As I have spent every Christmas so far in Finland, I picture it in my mind with a snowy landscape. However, due to the climate change, a white Christmas has been quite rare at least in Southern Finland, which is sad. But then, I could also spend Christmas in Mexico with my husband’s family.

7. Best Christmas movie?

I have not got used to watching movies during Christmas, so I have no proper answer to this question. I prefer spending time playing board games and reading books. But did you know that in Mexico they air Titanic every Christmas?

8. Your favorite Christmas carols?

O Holy Night, En etsi valtaa loistoa, Maa on niin kaunis and Taivas sylissäin (the last three songs are in Finnish and have no English version as far as I know). Those are the best but there are many others that I like too. For some reason, I enjoy calm and sentimental songs. What could be more beautiful to your ear than listening to Céline Dion singing O Holy Night! I just cannot stand the overly merry jingle-bell-jingle-bell-rock-I-saw-mother-kissing-santa-claus style carols. I am sure they have their place but for my Christmas I prefer choosing calmer songs.

9. When and how do you decorate the Christmas tree?

As a child, I would have liked to put all the possible decorations we had to the Christmas tree. Afterwards, for some reason, decorating the Christmas tree was no longer part of my duties, haha. Now my taste has evolved and I am quite the contrary: I would like to decorate the tree only with the star at the top and candle lights. Anyway, as the wild style of my childhood has stuck on my family member’s minds, I still don’t get the task of decorating the Christmas tree. I actually do not even enjoy it, so I have not corrected their idea about my decoration style.

10. A tip for Christmas related handicraft?

I recommend sparing the most beautiful gift wraps because you can cut and use them to decorate the Christmas cards next year.

 

Thank you for the challenge. In the photo above, you can see the Christmas landscape of Hamina this year. There is not really snow this Christmas either, but let’s enjoy the other beautiful things. I wish you, my dear reader, calm and relaxing Christmas time!

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s