Minä pariisilaisena

Scene of Paris with Eiffel tower

photo_blog_23b(Scroll down for English version)

Vuosi sitten tähän aikaan asuin Pariisissa, sillä olin siellä työharjoittelussa Suomen suurlähetystössä. Ei taida kulua päivääkään, etten muistelisi upeaa työkokemustani. Pari päivää sitten Facebook nosti esille päivitykseni, johon olin kirjoittanut mietteitäni reilun kolmen viikon Pariisissa asumisen jälkeen, ja päätin jakaa ajatuksiani teille täällä blogissakin:

“Kaupunki on niin iso, että aina riittää uusia katuja tallattavaksi. Ranskan verbi flâner (tai esp. deambular), “kävellä ilman määränpäätä katsellen ympärilleen” onkin suosikkini täällä. Usein huomaan “flâneilevani” kiertäen ympyrää, suuntavaisto kun on toinen nimeni.

Kun aurinko paistaa, ja kävelen Seinen vartta töistä kotiin, niin voin vain huokailla ihastuksesta. Kauniit rakennukset ja koristeiset sillat lumoavat kulkijan. Kun taas katsoo maahan, niin vastaan tulee saastainen Pariisi. Pyrin toki keskittymään kauniiden siltojen ihasteluun, mutta on myös kiinnitettävä huomio jalkoihinsa, ettei tallaa ruskeisiin “yllätyksiin”.

Keskustan alueen kadulla on aina paljon ihmisiä, mikä tietysti välillä väljyyteen tottuneena voi hiukan hermostuttaa: kadut ovat kapeita ja ihmiset eivät tahdo spontaanisti antaa ohitustilaa, vaikka kuinka ähkisi niskaan. Myöskään vastaan kävelevät eivät meinaa antaa tilaa, ja minä olin aluksi aina se, joka väisti. Nyt olen kuitenkin alkanut omaksumaan “pariisilaisen” arrogantin asenteen kävellessäni, joten tulkoot vaikka päin, mutta minulla on oikeus kävellä oikeassa reunassa.

Täällä, kuten suurkaupungeissa yleensäkin, on varottava taskuvarkaita. Olenkin jatkuvasti valppaana ja harpon kyllä lenkkareissani yleensä sellaista vauhtia, että en usko kovin monen pickpocketin pysyvän perässäni. Olen huomannut, että valppaana oleminen on mielelle aika rasittavaa, kun siihen ei ole tottunut. Ihanaa, kun Suomessa saa kävellä ihan rauhassa miettimättä sen kummempia.

Ulkomaalaisesta ulkonäöstäni huolimatta olen näköjään onnistuneesti soluttautunut joukkoon: miltei aina kaupungilla kävellessäni joku tulee kysymään minulta tietä. Kaikista siisteintä on, että ainakin puolet kerroista olen sen osannut neuvoa! (Vrt. ensimmäinen kappale).

Ulkomailla aina muistaa arvostaa Suomea, vaikka totta kai kaikissa paikoissa on ne omat hyvät ja huonot puolensa. Vaikka Suomessakin turhan moni näprää kännykkäänsä liikenteessä, niin yleisesti ottaen liikenne sujuu mutkattomasti ja kadut on turvallista ylittää vihreän valon palaessa. Täällä ei oikeastaan valon värillä ole väliä, vaan kadun voi ylittää silloin kun ketään ei tule. Kaikilla on aina kiire: autot tööttäävät toisilleen heti kun joku jää yhdeksikään ylimääräiseksi sekunniksi miettimään, ja kääntyvät autot puskevat vihreän valon aikaan katua ylittävien jalankulkijoiden päälle.

Viime aikoina olen myös ajatellut, että muovimattoinen Tampereen opiskelijakämppämme on oikea luksusasunto. (Kyllä se toki ihan hyvältä tuntuu Suomessakin.) Kaikki on verrattain uutta, puhdasta ja ehjää. Alakerrassa on myös pesutupa, jota voi käyttää ilmaiseksi. Pariisissa monet asunnot ovat vanhoja ja ränsistyneitä. Myöskään pyykkitupaa ei tunneta, vaan pesukoneettomien on vietävä pyykkinsä yleisiin pesutupiin kadun varrella, joiden hinnat ovat tietysti pääkaupungille tyypillisen korkeat. Elämä on täällä muutenkin paljon kalliimpaa kuin vaikkapa Tampereella. Ei tähän nyt sen enempää kuin että onneksi olen löytänyt sen Suomessakin tunnetuksi tulleen saksalaisen ruokaketjun! (En nyt mainitse nimeltä, etten mainosta.)

Erinäisistä haasteista ja erilaisuuksista huolimatta viihdyn täällä ja arvostan mahdollisuutta saada tämäkin kokemus. Päivä päivältä Pariisi tuntuu puoleensa vetävämmältä. Mielenkiintoinen on sana, joka kuvaa tätä paikkaa parhaiten. Kaduilla kävellessä tulee vastaan vaikka minkälaisia putiikkeja, leipomot pursuavat ihania leivoksia, ja museoita riittää kierrettäväksi aina kun ehtii. Pariisilaisten joukossa on myös paljon mukavia ihmisiä, joiden kanssa smalltalkkailu kadulla tai marketin lihaosastolla tuo hymyn huulille. Puhumattakaan hetkestä, jolloin kävelin Seinen yllä sillalla, ja alhaalla bateau-mouche-veneessä oleva pikkutyttö äitinsä kanssa vilkutti minulle innoissaan. Vilkutin takaisin ja hymyilimme yhdessä.

Lämpimät terveiset siis seitsemän neliön lukaalistani! Täällä toimii lämmitys.”

photo_blog_23c

Me being a Parisian

A year ago this time I was living in Paris because I was doing my internship there at the Embassy of Finland. Not a day passes by without remembering my wonderful and rewarding professional experience. A couple of days ago, Facebook reminded me of my status update published a year ago in which I had written my thoughts about living in Paris after the first three weeks, and I decided to share them to you as well:

“The city is so big that there are always new streets to walk. The French verb flâner (or in Spanish deambular), “to walk aimlessly, for the pleasure of looking around” is my favorite here. I often find myself “flâning” and walking in circles, as good-sense-of-direction is my second name.

When the sun is shining and I am walking home along the Seine, all I can do is to admire the wonderful buildings and decorative bridges. When, in turn, I look down at the ground, I see the dirty Paris. Of course I try to concentrate on the beautiful landscape with bridges but I also have to pay attention to the street I am walking in order to avoid brown “surprises”.

There are always a lot of people on the streets of the central Paris which sometimes make me frustrated because I am used to have much space when walking. The streets are very narrow and people tend not to give space to pass them even when I am almost breathing to their necks. The people walking towards me are not giving space either, and first I was always the one stepping aside in order to pass by. Now, however, I have started to adopt a slightly more “Parisian” and arrogant attitude when walking: the others can even bump into me, I don’t care, but I have the right to maintain walking on the right side of the street.

Here, like in all metropoles in general, you have to watch out for pickpockets. I am all the time aware of my surroundings and I tend to stride in my sneakers at such a pace that not many pickpockets can even reach me. I have noticed that being constantly alert is quite tiring for my mind as I am not used to it. I appreciate it so much that in Finland you can walk with no worries.

Despite my foreign appearance I have managed to blend in to the crowd: almost every time I am taking a stroll someone asks me for directions. The coolest thing is that at least half of the times I could actually give them directions! (See the first paragraph).

When living abroad, Finland always reminds me of its good state of affairs, although of course every place has its pros and cons. Even though there are too many people using their cellphones while driving, in general the traffic flows well and it is safe to cross the street on a green light. Here in Paris the traffic lights do not really matter, and the street can be crossed at any time when there are no cars coming. Everybody seems to be always in a hurry: the car drivers honk at each other immediately if someone takes one extra second to think, and when the pedestrians have green light, the cars that are turning at the same time are almost bumping the people crossing the street.

Lately I have been thinking that our plastic floored student apartment in Tampere is actually luxurious. (Well, it feels alright in Finland too.) Everything is rather new, clean and working. We have a common washing machine downstairs that can be used freely. In Paris, many apartments are old and crappy. There are no laundry rooms in the buildings, so the ones who do not possess a washing machine must take their clothes to the laundry rooms of the city where the washing prices are high. Life here in general costs more than in Tampere. I must say that I am happy to have found a cheap supermarket belonging to a certain German chain! (I leave to name out to avoid the advertisement.)

In spite of the challenges and differences compared to the living in Finland, I enjoy being here and I am very thankful for having this opportunity to gain new experiences. Day by day Paris feels more attractive. Interesting is the word that describes this place the best. During my strolls, I have seen so many different boutiques, the bakeries offer such a variety of delicacies, and there are always museums to visit. Among the Parisians, there are also many nice people with whom to smalltalk on the street or in the supermarket. Those little moments cheer me up. One day when I was walking on one of the bridges crossing the Seine, I saw a little girl with her mom in a bateau-mouche boat waiving at me. I waived back at her and we smiled together.

Greetings from my seven-square-meters residence! The heating system is working.”

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s